1.Kotitonttu

Dursleyt istuivat normaalisti aamispöydässään, ja Vernon-setä kertaili
miten heidän pitäisi toimia, kun vieraat tulisivat. Vernonilla oli nyt
elämänsä tilaisuus tehdä kannattava sopimus.

"Katsokaa upeaa pukuani!" hihkaisi Dudley, joka oli pukenyt ylleen oman,

upouuden juhlapuvun.

"Onko tuo minun rakas pikku poikani.. Onpa hän komea!" huudahti

Petunia. Sitten hän purskahti onnelliseen itkuun.

"Aivan kuin isänsä pienenä.." murahti Vernon liikuttuneena.

"Asiasta toiseen. Noniin Harry, sinä pysyt hiljaa huoneessasi. He eivät saa

tietää mikä olet, eivät edes nähdä sinua!" sanoi Vernon ankarasti.

"Syö nyt ruokasi nopeasti, ja sen jälkeen painut suoraapäätä huoneeseesi!"

huusi Petunia.

Petunia-tädin ruoka ei kuitenkaan ollut parhaimmasta päästä, ja Harry tiesi

miten säästyisi siltä. Hän alkoi ivailla Dudleylle.

"Mitenkäs porsas on juhlapukuun pukeutunut?" hän kysyi. Se ei vielä

tehonnut.

"Simsalabim.." hän aloitti.

Ja niin hän joutui huoneeseensa etukäteen. Kun hän avasi oven, hän

hätkähti. Huoneen toisella puolella seisoi outo, keltasilmäinen otus.

"Harry Potter, tämä on suuri kunnia.." mutisi olio ujostuneena.

"Mikä.. tai siis kuka olet?" kysyi Harry

"Dobby Kotitonttu. Olen tullut varoittamaan sinua, Dobby ei halua että Harry

Potter palaa Tylypakaan" tonttu mutisi.

"Se on kotini, kyllä palaan!" huusi Harry.

"Ei! Sillä Malfoyn perhe on pahoja velhoja, ja.." huusi Dobby mutta huomasi

sanoneensa jotain väärää.

"Dobby ei saisi puhua pahaa perheestään.." mutisi Dobby ja alkoi hakata päätään

seinään.

"Lopeta!" huusi Harry kun kuuli askelia portaista. Hän työnsi Dobbyn kaappinsa.

"Golfvitsini oli parhaimassa kohdassa!" karjui Vernon äkäisenä. Kaapista kuului

kolinaa, mutta onneksi Vernon ei välittänyt siitä. Hän käveli alakertaan ovet

paukkuen.

"Niin miksi en saisi palata Tylypahkaan?" kysyi Harry kun Dobby kömpi ulos

komerosta.

"Kaikki ystäväni ovat siellä!" hän huudahti.

"Eivät lähetä edes kirjeitä" mutisi Dobby.

"Hetkinen, mistä tiesit sen?"

"Harry Potter ei saa suuttua Dobbylle.." kotitonttu mutisi ja veti esille monta

kirjekuorta.

"Tänne ne!" huusi Harry.

"No palaako Harry Potter Tylypahkaan?" kysyi Dobby. Harry lähti jahtamaan sitä.

Dobby juoksi portaat alas.

"Anteeksi Harry Potter, Dobbyn on pakko" kotintonttu sanoi, ja napsautti

sormiaan. Petunian vaivalla leipoma kakku nousi ilmaan, ja lensi suoraan

vieraspariskunnan rouvan päälle. Sitten Dobby katosi.

"Erh.. Teillä on hieman tavallisuudesta poikkeava huumorintaju.. Ehkä olisi

parempi ettemme sitoisi sopimusta..." mutisi rouva ja hipsi ulos.

Vernon setä juoksi keittiöön, samalla kun sinne laskeutui pöllö.

"Et enää ikinä palaa siihen kouluun!" setä karjui samalla kun Harry luki

kirjeestä että hänet oli melkein pidätetty, sillä hän oli loitsinut kakun jästin

päälle.

"En se minä ollut!" hän huusi.

Harry eleli huoneessaan vedellä ja leivällä useita päiviä, katsellen ulos

ikkunasta ja miettien, missä Dobby mahtoi olla sillä hetkellä.

Kolmen viikon kulttua Lauantaina, kun Dursleyt olivat menneet jo kuudelta

nukkumaan ajoi sininen lentävä auto Harryn ikkunan luo. Ron kurkisti autosta.

"Tulimme pelastamaan sinut, hae tavarasi, tässä on tiirikka." sanoi Ron ja ojensi

Harrylle tiirikan. Harry mietti, miten Ron oli arvannut että hänen tavaransa

olivat lukkojen takana.

(Anteeksi että Harry on kuvassa kuskinpaikalla..) Sitten auto nousi ilmaan, ja lensi pois.

Vapaus oli koittanut!

Tähän päättyy osa 1. Ensi osassa seurataan elämää kotikolossa, eikä siinä tapahdu mitään kovin mullistavaa.